Mitä jokaisen sijoittajan tulee tietää verotuksesta?

Home   /   Mitä jokaisen sijoittajan tulee tietää verotuksesta?

Verokarhu on aina tekemässä läheistä tuttavuutta meihin kaikkiin. Verot ovat yksi sijoittamisen suurimmista kuluista. Jos olet vastikään aloittanut tai aloittamassa sijoittamista arvopapereihin, on tärkeää ymmärtää sijoitusten veroista riittävästi. Veroseuraamukset toteutuvat usein vasta vuosia myöhemmin, omaisuutta myytäessä. Lisäksi on hyvä tiedostaa, että verotus muuttuu jonkun verran vuosittain, ja vuosikymmenien aikana se voi muuttua merkittävästi. Sen vuoksi verotuksen muutoksia on tärkeä seurata. Verotuksen selvittelyyn ei etukäteen kannata käyttää poskettomasti voimavaroja, mutta pääsäännöt kannattaa hallita.

Tässä tärkeimmät huomiot sijoittajan verotuksesta (2018):

Sijoitusten eli omaisuuden tulot verotetaan pääomatuloverona (työn taas ansiotuloverona). Pääomatuloverotus on lievästi progressiivista: alle 30 000 euron vuosittaisista pääomatuloveroista verotetaan 30 % ja yli 30 000 euron menevästä osasta 34 %. 30 000 euroon asti voi kuitenkin huoletta laskea 30 prosentilla.

Joukkovelkakirjalainoista peritään suoraan korkotulojen lähdevero, joka on 30 %. Näin tehdään myös esimerkiksi indeksilainoista. Lähdeveroa ei erikseen tarvitse ilmoittaa tai maksaa myöhemmin.

Pörssiyhtiöiden osingoista 85 % on pääomatuloveron alaista tuloa ja 15 % verovapaata. Näin ollen alle 30 000 euron pääomatuloilla veroa maksetaan 25,5 % ja yli 30 000 euroa menevästä osasta 28,9 %. Varsinkin osinkoihin nojaavassa sijoitusstrategiassa verotus muodostaa siis huomioon otettavan haasteen omaisuuden karttumiselle.

Listaamattomien yhtiöiden osinkoverotus on monimutkaisempaa, ja riippuu yhtiön nettovarallisuudesta sekä jaetun osingon määrästä. Jos sijoitat listaamattomiin yhtiöihin tai sellaisen kautta, selvitä verotuksesi erittäin tarkkaan esim. täältä. Pörssin ulkopuolisten arvopaperien kaupasta tulee maksaa myös 1,6 % varainsiirtovero.

Myös luovutus- eli myyntivoitot verotetaan pääomatuloina. Perussääntönä luovutusvoitto lasketaan myyntihinnan ja hankintahinnan erotuksena. Poikkeuksia, kuten hankintameno-olettama, esiintyy, joten selvitä asia ennen myyntipäätöstä. Vastaavasti luovutustappiot voi vähentää verotuksessa tietyin edellytyksin. Jos et aio myydä omaisuuttasi, luovutusvoittoverotusta ei tarvitse kovin paljon pohtia, mutta harva omistaa jotain tiettyä arvopaperia kuolemaansa saakka.

Alle 1 000 euron vuosimyynneistä luovutusvoitot ovat kuitenkin verovapaita (ja tappiot vähennyskelvottomia). Verovapaus lasketaan siis nimenomaan yhteenlasketuista myyntihinnoista, ei luovutusvoitoista. Mahdollisuuksien mukaan voitolliset myynnit kannattaa jaksottaa siis alle 1 000 euron vuosieriin, ja mutta tappiollisia arvopapereita myydä yli 1000 eurolla.

Tuloista voi tehdä niihin liittyviä vähennyksiä. Näitä voi tehdä pääomatulojen hankkimiseen liittyvistä kuluista, esimerkiksi koulutuksista, kirjoista ja sijoituslainan koroista. Vähennykset kannattaa syynätä läpi tarkkaan joka vuosi.

Kasvurahastoilla on merkittävä veroetu verrattuna osinkotuottoihin. Osingoista joutuu maksamaan verot joka vuosi. Sen sijaan rahastosta, joka sijoittaa osingot uudelleen, joutuu maksamaan verot vasta myyntivoittovaiheessa. Näin lykätylle veronmaksulle saa tuottoa, joka pitkällä aikavälillä voi olla merkittävä. Alla oleva graafi havainnollistaa osinko-osakkeen ja ETF:n pelkästään verotuksen aiheuttamaa eroa. Esimerkin sijoitusaika on 30 vuotta ja kuukaudessa sijoittaja säästää 100€ (jonka kertasijoittaa vuoden lopussa). ETF:n oletettu tuotto on 10 % miinus 0,1 % kulut ja osinko-osakkeen arvonnousu 5 % plus osingot 5 % vuodessa.

Verotus toimii kuten mikä tahansa sijoituksen kulu, eli hidastaa omaisuuden kertymistä.

PS-tilillä, kapitalisaatiosopimuksilla tai erilaisilla vakuutustuotteilla on mahdollisuus veroetuihin. Verotus vaihtelee. Jos päädyt säästämään näiden avulla, selvitä verotus tarkkaan.

Ota huomioon myös perintöverotus, jos asia on ajankohtainen.

Tarkista esitäytetty veroilmoitus ja tee tarvittavat lisäykset. Ilmoituksessa on valmiina tietoja osakkeiden ja sijoitusrahasto-osuuksien myyntivoitoista ja -tappioista, mutta ne pitää tarkistaa ja puuttuvat ilmoittaa. Muista erityisesti vähennykset.

Verotus ei ole sijottamisen läheskään tärkein asia, eikä sen kaikkia yksityiskohtia tarvitse hallita tehdäkseen järkeviä sijoituspäätöksiä. Tarvittaessa voi käyttää apuna ammattilaista. Ikävät yllätykset pitää kuitenkin osata välttää, ja se onnistuu ymmärtämällä pääseikat sijoittamisen verotuksesta.

Kun selvität asioita tarkemmin, hyvinä lähteinä toimivat esimerkiksi Pörssisäätiön Sijoittajan vero-opas, verottajan sivut sekä Veronmaksajain keskusliiton sivut.

Menestystä vaurastumiseen!

Ville Valkonen

Talousasiantuntija, KTM, yrittäjä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: