Miten vaurastut? Katso varma kaava

Home   /   Miten vaurastut? Katso varma kaava

Vaurastuminen on mahdollista kaikille, myös keskituloiselle palkansaajalle. Raha ei tietenkään tuo onnea, mutta se tuo turvallisuutta, vapautta ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Kukaan ei ole onnettomampi sen takia, että taloudellinen tilanne on parempi kuin eilen. Jos raha ei tuo onnea, ei sitä tuo rahattomuuskaan.

Rikastuminen ja vaurastuminen ovat eri asioita. Itse määrittelen vaurastumisen yksinkertaisesti näin: oman taloudellisen tilanteen jatkuva, selkeä parantuminen.  Rikastuminen on vaikeaa ja epätodennäköistä (vaikka sekin on tietenkin mahdollista). Sen sijaan vaurastuminen onnistuu kaikilta, jotka ymmärtävät sen perusperiaatteet, ja lähtevät niitä noudattamaan.

Vaurastumisen voi kiteyttää yhteen lauseeseen: tuottavan omaisuuden hankkiminen. Vaurastumiseen on paperilla yksinkertainen kaava: tienata sen verran, että saa säästöön siitä tietyn osuuden ja sijoittaa tuo osuus siten, että saa säästöille tuottoa. Näin syntyy omaisuutta, joka tuo lisää tuloja. Tämä vaurastumisen lumipalloefekti eli ”korkoa korolle” -ilmiö on loppujen lopuksi se voima, joka vaurastuttaa.

 

VAURASTUMINEN = [TULOT] x [SÄÄSTÖOSUUS] x [TUOTTO SÄÄSTÖILLE]

 

Näitä kolmea vaurauden tekijää parantamalla vaurastut varmasti. Kaikista ei tule miljonäärejä, eikä tarvitsekaan, mutta kaikki voivat parantaa omaa taloudellista asemaansa. Vaurastumisen voi pukea myös erilaisiin esitysmuotoihin, mutta tässä kaavassa on se hyvä puoli, että kolme tekijää ovat ymmärrettäviä ja samansuuntaisia. Kaava kertoo vaurastumisen perusohjeet:

Kasvata tulojasi.

Kasvata tuloista säästettyä osuutta (eli karsi menoja)

Kasvata tuottoa säästöille (eli hanki tuottavaa omaisuutta)

Näistä mitään ei kannata säikähtää. Jokaista voi ja pitääkin lähestyä askel kerrallaan. Kaikkea tietoa ei edes kannata koittaa ahmia yhdeltä istumalta. Oleellisen tiedon voi kuitenkin hankkia lyhyessäkin ajassa, kunhan siihen panostaa. Vielä tiedonkin  hankkimista tärkeämpää on ryhtyä tekoihin. Matka taittuu askel kerrallaan, ja mitään yhtä askelta on turha jäädä loputtomasti selvittämään tai varomaan.

Jokaisen kolmen vaurastumisen tekijän vaikutus on ajan myötä suuri. Erilaisilla laskureilla voit testata, kuinka paljon vaikuttaa, jos vaikkapa kasvatat kaikkia prosentin vuodessa kolmen vuoden ajan. Entä 5-15 vuoden? Vaurastumisen erot vahvistuvat jatkuvasti, mitä pidempi aika kuluu. Alussa nopeatkin harppaukset ovat mahdollisia.

Tärkeintä on tehdä päätös siitä, että tahtoo vaurastua, ja lähteä yksi päivä kerrallaan rakentamaan kaavan tekijöitä. Ensin oppimalla, sitten kokeilemalla ja sitten luomalla oma järjestelmä, joka hoitaa asian. Yksi keino on pukea kaava kysymyksiksi:

Miten kasvatan tulojani?

Miten kasvatan tuloista säästettyä osuutta eli karsin menoja?

Miten kasvatan tuottoa säästöilleni eli hankin tuottavaa omaisuutta?

Nämä kysymykset johtavat itsestään oikeille jäljille, ja jokaisen hyvän näkemyksen löytyminen vie lähemmäs kohti vaurautta. Varsinkin alussa kannattaa keskittyä suuriin muutoksiin, jotka tuotavat aidosti havaittavat hyödyt. Ensin isot asiat kuntoon, vasta sitten huomio pienempiin.

Rohkeasti lisää tietoa, näkemyksiä ja innostusta etsimään!

Menestystä vaurastumiseen!

Ville Valkonen

Talousasiantuntija, KTM, yrittäjä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *